Revontulien armoilla -dokumenttielokuvan ensi-ilta
Ma 2.12.2019 klo 17–19

Tervetuloa Revontulien armoilla -dokumenttielokuvan ensi-iltaan Rovaniemelle Arktikumiin maanantaina 2.12. Elokuva kertoo, millä eri tavoin revontulet vaikuttavat elämään maapallolla. Elokuvan jälkeen Sodankylän geofysiikan observatorion entinen johtaja Esa Turunen pitää luennon aiheesta ”Revontulet - mitä meidän pitää niistä vielä tietää?”.

Elokuvanäytös alkaa Polarium-salissa klo 17. Polariumin edessä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja siihen mahtuu 170 ensimmäistä. Tilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista.

Dokumenttielokuva nähdään Ylen TV1:ssä ja Areenassa joulukuussa 2019. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Simo Sipola.

Tilaisuuden järjestää Yle yhteistyössä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kanssa.

Revontulien armoilla -dokumenttielokuva

Viime vuosina saatu uusi tutkimustieto on ratkaisemassa monia revontuliin liittyviä arvoituksia. Revontulien armoilla -dokumenttielokuva kertoo, että tutkijat ovat saaneet uutta tietoa muun muassa revontulien vaikutuksesta ilmastonmuutokseen sekä eläinten käyttäytymiseen, sillä ne voivat haitata esimerkiksi ryhävalaiden ja kaskelottien suunnistamista.

Revontulien armoilla selittää, miksi auringon hiukkaspommitus voi pahimmillaan vahingoittaa satelliitteja, pysäyttää lentoliikenteen sekä lamauttaa sähkö- ja tietoliikenneverkkoja.

Lisäksi revontulet muuttavat ilmakehän kemiallista koostumusta.

“Meillä on tulossa uusia ilmastomallilaskuja. Ihan lähivuosina, ehkä jo vuoden sisällä saamme näistä uusia tuloksia”, kertoo Esa Turunen.

Turusen mukaan arvio revontulien osuudesta ilmastonmuutokseen on määrä julkaista Hallitustenvälisen ilmastomuutospaneelin IPCC:n raportissa vuonna 2020.
 

Luento: Revontulet- mitä meidän pitää niistä vielä tietää?

Revontulet syntyvät, kun avaruudesta syöksyy sähkösadetta maan yläilmakehään. Auringosta tulevat varautuneet hiukkaset törmäävät ilmakehän kaasuihin, ja nämä loistavat revontulen väreissä. Yläilmakehä on kuin valkokangas, jolla näemme avaruussään luomat häiriöt maata ympäröivässä magneettikehässä ja lopulta maan ilmakehässä. Tämän kaiken monine yksityiskohtineen tiedämme nykyisin satelliittien aikakaudella hyvin.

Mutta miksi revontulia ja avaruussäätä sitten pitää vielä tutkia? Mitä emme tiedä ja onko sillä merkitystä?

Näihin kysymyksiin saamme vastauksen Esa Turusen luennolla.

 

Revontulien armoilla -dokumenttielokuvan ensi-ilta
Arktikum, Polarium-sali (Pohjoisranta 4, Rovaniemi)
Maanantaina 2.12.2019 klo 17–19
Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen
Vapaa pääsy. Tilaisuuteen mahtuu 170 ensimmäistä.
Tervetuloa!

 

Lisätietoja:

Tuottaja Ari Lehikoinen, +358 40 505 1394, ari.lehikoinen@yle.fi

Ohjaaja Simo Sipola, +358 40 869 1155, simo.sipola@yle.fi


 

 

Osta liput