Julkaistu 01.10.2020

Arktiset Markkinat on peruttu tältä vuodelta

Vallitsevan Covid-19 -pandemian vuoksi Arktiset markkinat 2020 on peruttu. Markkinat oli tarkoitus järjestää joulukuussa Arktikumissa.

Arktisen keskuksen järjestämät Arktiset Markkinat ovat vuosittain keränneet kymmeniä myyjiä ympäri Lappia. Suuren suosion saavuttanut markkinatapahtuma olisi järjestetty tänä vuonna 13. kerran.

- Valitettavasti joudumme tänä vuonna perumaan Arktiset Markkinat, koska tapahtuman järjestäminen turvallisesti ohjeita noudattaen ei ole mahdollista, kertoo päätuottaja Nicolas Gunslay Arktikumin tiedekeskuksesta.

Järjestäjien mukaan päätös perumisesta on ollut vaikea, koska tapahtuma on tärkeä monille käsityöläisille ja pienyrittäjille sekä paikallisista tuotteista kiinnostuneille. Viime vuonna markkinoilla vieraili noin 7 000 asiakasta kolmen päivän aikana.

Arktiset Markkinat järjestetään seuraavan kerran joulukuussa 2021 Arktikumissa.

Lisätietoja:
Päätuottaja Nicolas Gunslay, Lapin yliopiston Arktinen keskus,  etunimi.sukunimi@ulapland.fi, +358 40 735 7296