Julkaistu 12.09.2022

Antarktiksella tehdään tiedettä ääriolosuhteissa - uusi vaihtonäyttely ja dokumenttielokuvan ensi-ilta Arktikumissa.

Näyttelyssä tutustutaan suomalaisen Aboa-tutkimusaseman päivittäiseen elämään ja Etelämantereella tehtävään tutkimukseen. Näyttelyn avautumista juhlistetaan myös dokumenttielokuvan ensi-illalla torstaina 15.9.2022 klo 18:00.

Etelämanner on maailman kylmin paikka. Lämpötila voi talven kaamoksessa laskea lähes 90°C pakkasasteeseen ja sademäärä olla Saharaakin vähäisempi. Hirmumyrskyt piiskaavat jäälakeutta jopa 60 metriä sekunnissa.

Etelämanner on puhtaimpia paikkoja koko maapallolla. Siellä ilmaston pienimmätkin muutokset ovat havaittavissa ilmassa, lumessa, jäässä, vedessä – ja jopa kivessä. Suomalainen ilmastotutkimus Etelämantereella on pitkälti keskittynyt ilmakehän vuorovaikutukseen lumen, merijään ja meren kanssa. Etelämantereella tehdään myös monipuolista merentutkimusta ja geologista tutkimusta.

Vuonna 1989 valmistunut suomalainen tutkimusasema Aboa sijaitsee Etelämantereella Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä rannikolta. Se on rakennettu 480 metrin korkeuteen Basen-nimiselle nunatakille eli jäätiköstä esiin työntyvälle vuorenhuipulle Vestfjellan vuoristossa. Ruotsin tutkimusasema Wasa sijaitsee lähellä, ja asemat tekevät yhteistyötä logistiikassa ja tutkimuksessa.

Antarktika – tiedettä ääriolosuhteissa -näyttelyssä kerrotaan, kuinka huolellisesti Aboalle lähtöön täytyy valmistautua, kuinka sinne matkustetaan ja millaista tutkijan arki on ääriolosuhteissa.

Aboan 30-vuotisen toiminnan aikana on saatu kerättyä valtava määrä tutkimustietoa koko maapallon tilasta ja siinä tapahtuvista muutoksista. Asemaa ylläpitävä Suomen Etelämanner-operaatiot FINNARP järjestää myös Suomen Etelämanner-tutkimusohjelmaan kuuluvat kenttätyöt. Asemalla toimitaan eteläisen pallonpuoliskon kesäkaudella, yleensä marras-helmikuussa.

Dokumenttielokuva suomalaisesta tutkijaryhmästä

Sounding Far South (kesto 81 min) on Niko Nurmisen ohjaama ja kuvaama dokumenttielokuva suomalaisen tutkijaryhmän työstä Etelämantereella. Elokuvan kahdeksanhenkinen retkikunta toimi Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboalla joulukuusta 2018 helmikuuhun 2019. Lumen ja jään heijastavuuden ominaisuuksiin keskittyneet tutkijat kohtaavat Antarktiksella eristäytyneisyyttä, myrskyjä, yksitoikkoisuutta ja kauneutta. Dokumentti on tekstitetty englanniksi ja sen kielet ovat suomi sekä englanti.

Sounding Far South dokumenttielokuvan ensi-ilta torstaina 15.9.2022 klo 18 Arktikumin Polarium-salissa. Vapaa pääsy.

Antarktika – tiedettä ääriolosuhteissa on avoinna Arktikumin tiedekeskuksessa 16.9.2022–23.4.2023.
Näyttelyn toteutumisen ovat mahdollistaneet OKM, YM, Ilmatieteenlaitos/FINNARP ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

Lisätietoja näyttelystä:

Leena Rantamaula
Näyttelymuotoilija
leena.rantamaula(at)ulapland.fi
0406598062

Lisätietoja dokumenttielokuvasta:

Niko Nurminen
Sounding Far South -dokumenttielokuvan ohjaaja
niko.nurminen@gmail.com
040 5760 157