Rovaniemi SubCult
4.9.–29.11.2019

Santeri Happosen valokuvanäyttely Rovaniemi SubCult tuo esille pieniä kulttuuritapahtumia vakiintuneiden kulttuuri-instituutioiden ulkopuolelta. Tapahtumien kirjo on laaja: näytillä on esimerkiksi burleskinäytös juomaravintolassa, katutaidetapahtuma kauppakeskuksessa ja naapuruston puistojuhla, mutta kaikkia niitä yhdistää paikallinen ruohonjuuritason tekemisen meininki.

Näyttely kokoaa kuvat valokuvausprojektista, jonka Happonen toteutti Majaoja-säätiön apurahan tukemana vuonna 2018 ja joka on jatkunut epäsäännöllisemmin myös sen jälkeen. Happonen kertoo projektinsa taustoista: ”Idea syntyi, kun hoksasin kotikaupungissani Rovaniemellä sen pienuudesta huolimatta tapahtuvan kulttuuririntamalla jatkuvasti kaikenlaista pientä ja kiinnostavaa. Samalla halusin päästä yhdistämään jälleen dokumentaarista valokuvaa vuorovaikutteiseen esitystapaan, joka on osin tuttu myös aiemmista projekteistani.”

Kuvia on näyttelyssä esillä niin perinteisinä tulosteina kuin digitaalisina vuorovaikutteisina sekvenssikuvina, jotka herättävät tapahtumat eloon totutusta poikkeavalla tavalla. Valokuvaajana ja näyttelyteknikkona työskentelevä Happonen on tutkinut sekvenssivalokuvien ja vuorovaikutteisen median suhdetta myös pro gradu -työssään (2012), sekä näyttelyissään Lapin yliopistolla (2011, 2012 ja 2016) ja Valokuvataiteen museossa (2014).

Lisätietoja: Santeri Happonen, santeri@santerihapponen.net, puh: 044 566 8329

Liput
Aikuiset 13 €
Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 9 €
Lapset 7–15 v. ja koululaiset 6 €
Lapset alle 7 v. veloituksetta
Lippu vaihtuviin näyttelyihin 6 €

Perhelippu 30 €

Hinta sisältää sisäänpääsyn 2 aikuista + 2 lasta 7-15 v. + alle 7-vuotiaat.

Museokortti 69,00€

Yli 280 suomalaisen museon yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen.

Kulttuuripassi

Aikuiset 20€ (norm.29€)
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 15€ (norm.21 €)
Lapset 7-15 v. 10€ (norm.16€)
Perhe 2 aikuista + 2 lasta 50€ (norm.70€)

Rovaniemen kulttuurikohteet yhdellä lipulla!

Kulttuuripassi avaa ovat kolmeen mielenkiintoiseen paikkaan: Arktikumissa tutustut Lapin historiaan ja arktiseen tutkimukseen, Korundissa pohjoiseen nykytaiteeseen ja Tiedekeskus Pilkkeessä pohjoisten metsien moniin merkityksiin ja biotalouteen.

Kulttuuripassi on henkilökohtainen ja sisältää yhden vierailun per kohde. Se on voimassa 7 vuorokauden ajan.