Puut, puistot, ihmiset
2.6.-15.10.2023

Taidetta ja tietoa puiden ja puistojen historiasta ja nykypäivästä Rovaniemellä.

PUUT, PUISTOT, IHMISET -näyttely on 11 eri alan taiteilijan ja kuvantekijän yhteistyön tulos. Näyttely koostuu mm. valokuvista, litografioista, videoista, veistoksista ja installaatioista. Lisäksi esillä on noin kuudenkymmenen puidenystävän yhteisötaideteos, jossa on valokuvia puista jotka halutaan suojella. Näyttelyn taiteilijat ja kuvantekijät ovat Miina Alajärvi, Tuija Hautala-Hirvioja, Panu Johansson, Hilkka Liikkanen, Mervi Löfgren Autti, Mari Mäkiranta, Kirsikka Paakkinen, Karoliina Paatos, Eila Puhakka, Kaisa Sirén ja Jukka Suvilehto.

Rovaniemen rakennuskannasta tuhoutui merkittävä osa toisen maailmansodan aikaan. Kaupungissa kasvaa kuitenkin puita, jotka ovat eläneet jo sotia edeltävien sukupolvien aikoina. Niistä kerrotaan verkkojulkaisussa PUUT PUISTOT IHMISET Puiden ja puistojen kulttuurihistoriaa. Lisäksi artikkeleissa käsitellään viheralueiden, puistojen ja niiden suunnitelmien kehittämistä mutta myös toteutumattomia suunnitelmia. Julkaisun kirjoittajina ovat Ella Haavisto, Marketta Harju-Autti, Mervi Löfgren Autti, Päivi Rahikainen, Monica Tennberg ja Virpi Vainio

Näyttely ja julkaisu ovat syntyneet yhteistyössä Lapin maakuntamuseon ja Puidenystävät - Rovaniemen lähimetsien ja puistojen puolesta -ryhmän kanssa. Näyttelyn ja siihen liittyvän julkaisun tarkoitus on havahduttaa näyttelyssä kävijöitä kohtaamaan puiden, puistojen ja lähiluonnon merkitys.  

Näyttelyn avajaiset torstaina 1.6.2023 klo 18.
Avajaispuheen pitää Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio. 


Tervetuloa avajaisiin!

Lisätietoja: 
Karoliina Paatos, valokuvaaja / karoliina.paatos@rovaniemi.fi / 0403152482
Tuija Alariesto, näyttelyamanuenssi / tuija.alariesto@rovaniemi.fi / 0407341060
Lapin maakuntamuseo, Arktikum, Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Kuva: Mari Mäkiranta

Liput
Aikuiset 18 €
Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 11 €
Lapset 7–15 v. ja koululaiset 5 €
Lapset alle 7 v. veloituksetta
Lippu vaihtuviin näyttelyihin 6 €

Perhelippu 40 €

Hinta sisältää sisäänpääsyn 2 aikuista + 2 lasta 7-15 v. + alle 7-vuotiaat.

Museokortti 76,00€

Yli 300 suomalaisen museon yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Museokortilla on pääsy Arktikumin näyttelyihin.

Culture Pass

Aikuiset 25€ (norm.36€)
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 20€ (norm.24 €)
Lapset 7-15 v. 10€ (norm.15€)
Perhe 55€ 2 aik. + 2 lasta (7-15v.) TAI 1 aik. + 3 lasta (7-15v.) (norm.102€)
Lapset alle 7v. veloituksetta

Culture Pass on lippusi kolmeen Rovaniemen kiinnostavimpaan kulttuurikohteeseen – koe pohjoisen luonto, taide, historia ja ilmiöt monella eri tavalla:

Kulttuuritalo Korundi
Löydä uusia ja rohkeita pohjoisia perspektiivejä nykytaiteen kautta.

Tiedekeskus ja museo Arktikum
Johdanto pohjoiseen elämään – arktisia aiheita, Lapin historiaa ja kulttuuria.

Tiedekeskus Pilke
Tutki metsiä, kestävää puunkäyttöä ja biotalouden mahdollisuuksia tekemällä ja kokemalla.

Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää – käy kolmessa kohteessa niin usein kuin haluat.