Duodjebálgát - Duodjipolut
28.10.2023-7.4.2024

Erikoisnäyttely Lapin maakuntamuseolla Arktikumissa 28.10.2023-7.4.2024.
Näyttely avataan perjantaina 27.10. klo 18, tervetuloa avajaisiin!


Näyttelyssä matkataan kahden saamenkäsityöntekijän mukana tutustumaan heidän sukujensa ja perheidensä kantamiin saamenkäsityöperinteisiin ja -taitoihin. Tutustumme myös tekijöiden oman käsityöläisidentiteetin muotoutumisen mutkaiseen polkuun.

Saamenkäsityöntekijät kantamassa ja uudistamassa perinteitä 

Duodjebálgát-näyttely on kahden saamenkäsitöiden tekijän ensimmäinen yhteisnäyttely. Reetta ja Birit Tornensis kuvaavat näyttelyssä kasvuaan saamenkäsitöiden tekijöiksi. Siinä missä Birit keskittyy tekemisissään enemmän perinteisen duodjin luomiseen, on Reetta ottanut askeleita kohti duodjitaidemuotoilua.

Molemmille tekijöille tärkeitä inspiraation lähteitä ovat oman suvun käsityöt ja perinteisen duodjin tekemisen tavat. Näyttelyssä onkin esillä sekä vanhempia käsitöitä että myös uudella tavalla toteutettuja töitä. Installaatioiden kautta pääsemme näkemään, miten käsityöläisyys Biritissä ja Reetassa vahvistuu ja tekijät alkavat löytää omia persoonallisia tekemisen tapoja. Näyttelyssä kantavana elementtinä nousee myös esille duodji henkisenä voimavarana.

Näyttelyssä on esillä mm. gákteja eli saamenpukuja, gahpireita eli lakkeja ja uutta taidekäsityötä.  

Birit Tornensis (s. 1985) ja Reetta Tornensis (s. 1994) ovat serkukset, jotka ovat molemmat opiskelleet Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa saamelaista kulttuuria ja opiskelleet pehmeitä saamenkäsitöitä Samernas utbildningscentrumissa Jokkmokissa. Tornensikset tuottavat yhdessä sisältöä Studio Tornensis -nimiselle tilille sosiaalisessa mediassa. Sisältö painottuu Enontekiön Käsivarren alueen duodjin esittämiseen ja kuvaamiseen, sekä muuhun taiteeseen.

Kuvatiedot:
Reetta ja Birit Tornensis. Kuvaaja. Paul Miettinen, 2023.

Liput
Aikuiset 18 €
Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 11 €
Lapset 7–15 v. ja koululaiset 5 €
Lapset alle 7 v. veloituksetta
Lippu vaihtuviin näyttelyihin 6 €

Perhelippu 40 €

Hinta sisältää sisäänpääsyn 2 aikuista + 2 lasta 7-15 v. + alle 7-vuotiaat.

Museokortti 76,00€

Yli 300 suomalaisen museon yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Museokortilla on pääsy Arktikumin näyttelyihin.

Culture Pass

Aikuiset 25€ (norm.36€)
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 20€ (norm.24 €)
Lapset 7-15 v. 10€ (norm.15€)
Perhe 55€ 2 aik. + 2 lasta (7-15v.) TAI 1 aik. + 3 lasta (7-15v.) (norm.102€)
Lapset alle 7v. veloituksetta

Culture Pass on lippusi kolmeen Rovaniemen kiinnostavimpaan kulttuurikohteeseen – koe pohjoisen luonto, taide, historia ja ilmiöt monella eri tavalla:

Kulttuuritalo Korundi
Löydä uusia ja rohkeita pohjoisia perspektiivejä nykytaiteen kautta.

Tiedekeskus ja museo Arktikum
Johdanto pohjoiseen elämään – arktisia aiheita, Lapin historiaa ja kulttuuria.

Tiedekeskus Pilke
Tutki metsiä, kestävää puunkäyttöä ja biotalouden mahdollisuuksia tekemällä ja kokemalla.

Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää – käy kolmessa kohteessa niin usein kuin haluat.