Denise Ziegler: Julkisilla
12.10.–3.12.2023

Taiteiden tiedekunnan Arktikum-talon Valo- ja Katve-gallerioissa avautuu keskiviikkona 11. lokakuuta klo 18–20 Lapin yliopiston ja Wihurin rahaston vierailevan taiteilijan Denise Zieglerin monipuolinen urbaania tilaa tarkasteleva näyttelykokonaisuus, jossa nähdään esimerkiksi veistoksia, tilateoksia, piirustuksia, maalauksia, videotaidetta sekä niin sanottu aineeton taideteos. Zieglerin näyttelyyn pääsee tutustumaan Arktikumin aukioloaikoina 3. joulukuuta asti. Näyttelytilaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Kuvataiteilijana ja tutkijana Ziegler pyrki tuomaan esille jotain siitä, miten koemme meitä välittömästi ympäröivää urbaania tilaa. Hänen mielestään sekä rakennetulla että sosiaalisella ympäristöllämme on mahdollisuus ja tarve kehittyä monimuotoisuutta ja inhimillisyyttä tukevaan suuntaan. Teokset käsittelevät kaupungissa liikkeellä olemisen havaintoja ja tuntemuksia ja ne ovat syntyneet ja osittain toteutuneetkin taiteilijan liikkuessa julkisessa tilassa.

– Siitä lähtien kun siirsin työskentelyni kuvataiteilijana julkiseen tilaan, olen pitänyt kaupunkitilaa laajennettuna työhuoneenani, Ziegler kuvailee.

Kun kuvataiteilija harjoittaa ammattiansa julkisesti, häneen kohdistuu usein yleisön taholta kiinnostusta. Ohikulkija on utelias ja halua esimerkiksi vertailla maisemamaalarin tekeillä olevaa teosta edessä olevaan tarkkailun kohteeseen ja niinpä yleisö usein kommentoikin, millä tavalla ja millä taidolla taiteilija on siirtämässä havaittavaa ympäristöä teokseksi.

Zieglerin työskentely tähtää kuitenkin erilaisen maiseman, kaupungin sisäisen maiseman tutkimiseen. Hänen työskentelynsä julkisessa tilassa liittyy esimerkiksi siihen, miltä tuntuu istua bussissa, ajaa polkupyörällä lapsi kyydissä tai kävellä juuri tietyssä osassa kaupunkia. Tämän vuoksi hänen teoksensa eivät vertaudu johonkin näkymään, vaan ne pikemmin kuvailevat kaupunkia siinä liikkuvan ja oleskelevan näkökulmasta. Ziegler työskentee kirjaimellisesti julkisessa tilassa, sillä taiteen tekeminen tapahtuu ulkona, kaupungissa, tuoden kuvataiteilijan työskentelyn osaksi kaupunkikuvaa.

– Haluaisin työskennellä kaupungissa kuin mänty, joka kasvattaa juuriaan puhkeamaan vieressä kulkevalla asfalttitiellä. Haluaisin työskennellä julkisessa tilassa niin kuin tietyömaan työntekijä, joka tekee työtään liikenteen seassa, niin kuin rakennusinsinööri, bussinkuljettaja tai torimyyjä palvelee työllään kaupunkilaisia ilman, että joutuisi naamioimaan tekemisiään. Visioni on, että kuvataiteilijan työskentely voisi olla avoin arkipäiväinen näky katukuvassa, eri yhteyksissä ja yhteisöissä, Ziegler kertoo taiteellisen työskentelynsä motiiveista.

Denise Ziegler on Lapin yliopiston ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston 55. vieraileva taiteilija.

Denise Ziegler:
Julkisilla
12.10.–3.12.2023
Avajaiset ke 11.10.2023 klo 18–20


Galleriat Valo, Katve I ja II
Arktikum, Pohjoisranta 4, Rovaniemi
Avoinna ti-su 10–18, ma suljettu
Vapaa pääsy.

Lisätietoja:
Denise Ziegler, denisezieglerdeniseziegler(at)gmail.com
http://denise-ziegler.squarespace.com/

Liput
Aikuiset 18 €
Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 11 €
Lapset 7–15 v. ja koululaiset 5 €
Lapset alle 7 v. veloituksetta
Lippu vaihtuviin näyttelyihin 6 €

Perhelippu 40 €

Hinta sisältää sisäänpääsyn 2 aikuista + 2 lasta 7-15 v. + alle 7-vuotiaat.

Museokortti 76,00€

Yli 300 suomalaisen museon yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Museokortilla on pääsy Arktikumin näyttelyihin.

Culture Pass

Aikuiset 25€ (norm.36€)
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 20€ (norm.24 €)
Lapset 7-15 v. 10€ (norm.15€)
Perhe 55€ 2 aik. + 2 lasta (7-15v.) TAI 1 aik. + 3 lasta (7-15v.) (norm.102€)
Lapset alle 7v. veloituksetta

Culture Pass on lippusi kolmeen Rovaniemen kiinnostavimpaan kulttuurikohteeseen – koe pohjoisen luonto, taide, historia ja ilmiöt monella eri tavalla:

Kulttuuritalo Korundi
Löydä uusia ja rohkeita pohjoisia perspektiivejä nykytaiteen kautta.

Tiedekeskus ja museo Arktikum
Johdanto pohjoiseen elämään – arktisia aiheita, Lapin historiaa ja kulttuuria.

Tiedekeskus Pilke
Tutki metsiä, kestävää puunkäyttöä ja biotalouden mahdollisuuksia tekemällä ja kokemalla.

Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää – käy kolmessa kohteessa niin usein kuin haluat.

Osta liput