Arktista vimmaa -elokuvafestivaali
7.-10.11.2017

Pohjoismaisia elokuvia ja niiden kautta elämää arktisella alueella esittelevä Arktista Vimmaa -elokuvafestivaali täyttää 20 vuotta. Rovaniemellä Arktikumissa nähdään elokuvia tiistaista perjantaihin 7.–10. marraskuuta 2017. Näytökset ovat yleisölle maksuttomia, ja lippuja voi varata Arktikumin infosta.

Päivänäytökset on kohdennettu pääosin päiväkoti- ja koululaisryhmille, mutta useisiin päivänäytöksiin on saatavilla vielä hyvin lippuja myös muulle yleisölle.

– Esimerkiksi 30 minuutin mittainen norjalainen elokuva Elias, pieni pelastuslaiva sopii hyvin perheen pienimmille ja 7.–10.11. klo 9 alkaviin päiväkotinäytöksiin on vielä hyvin lippuja saatavilla. Myös tiistaina 7.11. klo 14 esitettävään Dome Karukosken ohjaamaan taiteilijan Touko Laaksosen elämästä kertovaan Tom of Finlandiin on hyvin lippuja saatavilla, kertoo Arktisen keskuksen tapahtumakoordinaattori Raija Kivilahti.

Klo 16 ja 18 alkavat näytökset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ja elokuvina nähdään Kommuuni, White People, Syvyys, Onnenonkija ja Kun vielä elämme sekä kaksi tuoretta rovaniemeläistä elokuvaa: Seita ja Jouko vailla tulevaisuutta.

– Festivaaleilla on myös mahdollista tavata tekijöitä, kun perjantaina 10.11. klo 16 näytöksessä ovat paikalla Jouko vailla tulevaisuutta -elokuvan tekijät Jani Alaluusua ja Harri Korkiakoski. Elokuva on romanttinen ja komediallinen kuvaus nuoruudesta, syrjäytymisen kynnyksellä tasapainoilusta, sivareista ja y-sukupolven nihilismistä, Kivilahti kertoo.

Elokuvien näytösajat löytyvät tapahtuman verkkosivuilta arktistavimmaa.org ja lippuja voi varata Arktikumin infosta sähköpostitse info@arktikum.fi.  

Arktista Vimmaa -elokuvafestivaalin järjestävät Lapin yliopiston Arktinen keskus ja Pohjola-Norden Lapin piiri ry yhteistyössä Arktikum-palvelu Oy:n, Svenska nun ja elokuvayhdistys Walhallan kanssa. Tapahtuma on osa Arktikumin 25-juhlavuoden ohjelmistoa.

 

Arktista Vimmaa -elokuvafestivaali 7.–10.11.2017
Arktikum (Pohjoisranta 4, Rovaniemi)
Ohjelma: arktistavimmaa.org
Lippuvaraukset: info@arktikum.fi


Lisätietoja:

Ohjelma: arktistavimmaa.org
Facebook: @ArktistaVimmaaFestivaali

Tapahtumakoordinaattori Raija Kivilahti
040 568 4890, raija.kivilahti(at)ulapland.fi

Toiminnanjohtaja Kirsi Lantto
Pohjola-Norden Pohjois-Suomi
040 861 4539, kirsi.lantto(at)pohjola-norden.fi

 

Osta liput